En yleensä kuvaile syömiäni ruokia ja muita erikoisuuksia, mutta vieraassa maassa ollessa on ehkä ihan sallittua napsaista kuvia kaikenlaisista kulinaristisista kummallisuuksista ja ihan vain muistin tueksi.



Lentokoneessa oli tietysti aina tarjolla teetä, usein myös keksejä.


Krispy Kremen glitterdonitseja


Erään konditorian kakkuvalikoimaa Yorkissa

 

Pirtelö, joka maistui skittleseiltä
 

extrakirpeitä chewitseja (hedelmätoffeeta)


Limsaa, makuna voikukka ja ohdake... Se oli ihan hyvää.

 

Aasialaista sapuskaa:

korealaista lääkealoesta (aloe vera) tehtyä mehua. Kummallinen, muttei paha. Olisi ollut parempaa ilman hedelmälihaa...


Säilötyistä/hapatetuista persikoista tehtyä juomaa, joka tuoksui hämmentävän tervaiselle ja savusaunalle, mutta maistui omituisen makeansuolaiselta... Vasta laimennettuna sain lasillisen kyseistä tököttiä alas ja tytöillä oli tietysti hauskaa katsoa epätoivoista ilmettäni. 0/10 pistettä. Yök.
 

Kasvissamosa. Näitä ihanuuksia kävin ostelemassa kauppahallista aina kun sille suunnalle satuin. Täytteenä intialaisittain maustettua perunaa ja hernettä. Nam. Täytyy yrittää tehdä näitä kotioloissakin.

Kävin Newcastleen palatessani syömässä Heathrowlla. Terminaalissa sattui olemaan Wagamama -niminen japanilainen ravintola. Ruoka oli ihan kelvollista, mutta tiedän, että osaisin itse tehdä vielä hieman parempaa. Ruokaa ei oltu uskallettu maustaa kunnolla, jouduin itsekin lisäämään aika reippaasti soijakastiketta.
En suosittelisi, jos hakee autenttista japanilaista fiilistä, sillä sitä ei löydä sellaisesta ketjupaikasta kuin Wagamama. Säilötyt kasvikset tosin olivat hyviä...


Supersuper tulista intialaista sapuskaa Lontoossa. Halpaa se oli eikä kyynelten läpi edes osannut sanoa mikä oli paneerjuustoa ja mikä ei.


Löysimme Lontoossa Chinatownin puolivahingossa ja täytyihän siitä ottaa kaikki irti. Japanilainen pikkuravintola oli edullinen ja tarjoilijat näyttivät hämmentyneiltä kun tilasimme kahdet annokset kumpikin... Ja ne olivatkin valtavan kokoiset annokset! Todella hyvää sapuskaa. Kyseinen pieni lounasravitola olisi varmaankin kantapaikkani, jos asuisin Lontoon seutuvilla.


Rakastamiani nuudeleita. Näitä tuli syötyä useamman kerran, eikä hintakaan aasialaisessa marketissa ollut kovin kallis.


Samaiset nuudelit kasviswokissa, made by yours truly.


Wontontaikinaa! Jee! Tätä saa Suomessa metsästää kissojen ja koirien kanssa, mutta Newcastlessa sitä oli monessa paikassa.


Nyyttejä tofutäytteellä. Eivät ehkä ole kaikista kauneimpia, mutta kunhan noita tulee tehtyä useammin, niin eiköhän se tekniikkakin parane... Tuollaisen bambuhöyrystimen ostin, aasialaisesta marketista jälleen kerran, kuinkas muuten. Kovin kätevä pikkuinen höyrystin, eikä hintakaan päätä huimannut (joku nelisen puntaa jotakuinkin).

Muuta yhteiskeittiössä kokkailtua:


Focaccia, joka kuvassa näyttää vaaleammalta kuin todellisuudessa oli.  Ihan hyvin sekin onnistui, vaikka yhteiskeittiön uuni olikin vähän kenkkumainen.


Itsenäisyyspäivänä soijamaidosta ja sushiriisistä tekemäni riisipuuro, joka onnistui yli odotusten. Se oli oikeasti todella hyvää ja yllätyin itsekin. 
 

Ja vielä viimeiseksi kuvaksi kummallinen jäätelöautomaatti Heathrowlta.

Ennen kotiinpaluuta vietin kolme päivää Lontoossa kaverini Eevin kanssa. Eihän sitä nyt niin lyhyessä ajassa ehdi todellakaan kaikkea näkemään,mutta metrolla matkustaminen tuli tutuksi, samoin kuin British Museum ja National Gallery, jotka molemmat olin halunnut nähdä jo vuosikausia. Molemmat museot olivat PALJON isompia kuin olin osannut odottaa ja olimme aivan puhki ravaamisen jäljiltä iltaisin, mutta kaikki vanhat esineet ja maalaukset (van Gogh, Renoir, Monet ja monet hollantilaiset mestarit) tulivat nähdyiksi ainakin suurimmilta osin.

Asustimme halvassa hotellissa Heathrown lentokentän lähistöllä, joten matka viimeisenä päivänä lentokentälle ei ollut mahdottoman pitkä. Jossain vaiheessa reissua matkatavaroiden määrä oli enemmän kuin tuplaantunut, enkä tiedä miten olisin yksin selvinnyt kaikkien laukkujen kanssa elossa takaisin Suomeen...

Hieman kuvia museoista:

Ylläoleva härveli oli kai jonkinsortin arabialainen astrolabi.
 

Ja tietysti Big Ben ja London Eye iltakahdeksalta. 

Eli mitä reissusta jäi käteen. Mikä ihmetytti? Mitä jäi ikävä? Mitä ei ainakaan kaipaa?


Noh. Vanha kulunut hokema 'Suomessa on kaikki niin hyvin' pitää kyllä paikkansa. Briteissä elintaso ei ole ihan yhtä korkealla ja se näkyy. Kaduille esimerkiksi heitetään säälimättä kaikki roskat ja muovipullot. Briteissä ei ole yhtä laajaa palautuspullojärjestelmää ja lajittelukin on vähän niin ja näin; omat astiat roskille on, mutta silti suurin osa taitaa mennä sekajätteeseen kaatopaikalle, ja kokemukseni mukaan varsinkaan opiskelijat eivät juuri välitä siitä, miten roskansa lajittelevat. Talot eivät ole yhtä hyvässä kunnossa noin yleisesti. Maali rapisee irti seinistä, kattotiilet repsottavat ja huoneisiin tunkee jatkuvan kosteuden takia hometta. Minunkin huoneessani yksi seinä puski esille mustaa kasvustoa ja valittaessani siitä huoltomies totesi käyvänsä pesemässä sen vain pois... 

 

Muutenkin asuntolasoluni oli aika ankea näin suomalaisittain parempaan tottuneena, mutta alkushokin jälkeen siihenkin tottui helposti. Maassa maan tavalla. Amerikkalainen kämppikseni tosin tuntui olevan vielä enemmän shokissa annetuista puitteista...
Voin kyllä itse sanoa olevani varsin helpottunut ja onnellinen muuttaessani pian taas omaan kämppään, jossa on ihan oma keittiö, jonka pannujen pilaamisesta voin syyttää vain itseäni. Yhteiskeittiö oli ehkä kaikista kovin pala. Ei sitä aina jaksaisi olla se, joka neuvoo, miten asiat pitäisi hoitaa (köhköh). Otin kai itselleni myös jonkinlaisen vara-äidin roolin ja opetin kämppiksiä mm. keittämään riisiä. Taisin kyllä olla koko tyttöporukasta ainoa, joka oli jo asunut omillaan, muut muuttivat suoraan kotoa. Ja kyllähän sen välillä näki... Kaikki meni kuitenkin ihan hyvin eikä mitään isompia kiistoja ollut. On silti ihana päästä puuhaamaan omaan keittiöön, yhteiskeittiössä kävi välillä varsinainen kuhina kun kaikki yrittivät laittaa ruokaa samaan aikaan.

Porukan yhteisöllisyyttä tulee varmasti kyllä ikävä. Vaikka keittiössä ahdasta olikin, oli silti mukava laittaa ruokaa ja syödä yhdessä nyyttärimeiningeissä. 
Ikävä tulee myös lempiruokakauppaani aasiamarketti Hiyouta. Kyllähän noita etnisiä pikkuruokakauppoja on Suomessakin, mutta ei samassa markettimittakaavassa. Hiyousta löytyi kaikkea useampaa sorttia ja monia sellaisia raaka-aineita, joita ei Suomesta saa tai jotka maksavat järjettömän paljon. Vertailun vuoksi pienenpieni pussi wakame -merilevää (25g) maksaa Helsingin Tokyokanissa muistaakseni jotakin neljä viisi euroa, mutta 60g maksoi Hiyoussa 1,35 £ (~1,80 €). Ruoka yleisestikin oli aavistuksen halvempaa kuin Suomessa, mutta se nyt ei ole mikään suuri ihme. Ja no, innokkaalle kokkailijalle kuten minä ruokakauppojen laajempi tarjonta on aina iso plussa!
 

Ihmiset ainakin Newcastlen seutuvilla olivat kaikki kovin ystävällisiä ja mukavia. Jos näytin vähänkään eksyneeltä, kyllä sieltä joku mukava mummeli tuli nopeasti neuvomaan mistä kannatti kääntyä jos etsi jotakin tiettyä. Opettajat yliopistolla olivat hyvin avuliaita, mutta välillä jatkuva rasittava byrokratia otti päähän (mitä ihmeen järkeä on esseen palauttamisessa kolmeen kertaan; ensin netissä ja sitten kahtena kappaleena vielä erikseen...? Minullakin oli melkoinen rumba, kun palautin kolme esseetä kerralla). On tuskallista kun asiat täytyy joskus tehdä niin hirvittävän hankalasti. 

Valkoista pullaleipää ja majoneesilla täytettyjä voileipiä ei kyllä tule ikävä. Kyllä sitä ruisleipää ikävä tuli, vaikken olisi uskonut. Ja kunnon kahvia, eikä mitään muruhömpötystä. Tee ei aina myöskään riitä opiskelijalle, kun täytyy pysyä hereillä... Mutta teetä olikin sitten montaa sorttia saatavilla, mikä tietysti oli mukavaa. Löysin myös yhden uuden lempiteeni, Lapsang Suchongin, jossa on hieman savuinen maku. 

Puitteet olivat myös hienot, vaikka Newcastle muistuttikin aika paljon Helsinkiä kivitaloineen. Kauppahalli, iso Eldon Squaren kauppakeskus ja lukuisat ihanat (etniset) ravintolat kuten Lau's (HiYoun omistajien pitämä kohtuuhintainen buffetpaikka), Hanahana (japanilainen teppanyaki-ravintola) sekä St Sushi (japanilainen kohtuuhintainen ravintola) jäivät ensimmäisinä mieleen. Luvattoman paljon aikaa tuli vietettyä myös Starbucksissa, jossa baristatkin jo alkoivat tunnistaa minut naamasta... Ilmainen wifi ja kohtuuhintainen kahvi olivat suurimmat houkuttimet pitämään lounastauko kyseisessä paikassa. Vaikka Starbucks nyt onkin amerikkalainen eikä brittiläinen paikka...


Brittiläisten tapa jonottaa ei nyt niin hirveästi poikennut suomalaisesta tavasta, joten se ei ollut minulle ongelma, mutta intialainen ystäväni oli varsinkin aluksi hieman hukassa jonottamisen kanssa.  Erilliset kuumat ja kylmät vesihanat sen sijaan... arghh! Mietin jo ärtyneenä mitä järkeä niissä on, mutta tämä video (englanniksi) valaisi hieman hanajaon mielenkiintoisia taustoja. 

En nyt heti keksi mitään sen ihmeellisempää, mitä jäin kaipaamaan tai mikä tuntui kummalliselta... paitsi tietysti 'vääränpuoleinen' liikenne, jonka omaksumiseen meni oma aikansa. 

Vietin joululomaa Suomessa, mutta takaisin oli mentävä Assessment Periodin ( hieman kuin lukion koeviikko) takia. Kolme 3000 sanan esseetä odottivat tekijäänsä ja niihinhän se aika lähinnä sitten menikin. En ehtinyt käydä Skotlannin puolella, joten uusintareissu Britanniaan taitaa kyllä olla paikoillaan. Lontoossakin raapaistiin vain hieman pintaa, mutta siitä lisää myöhemmin.

Viiden tunnin odottelu Heathrown terminaaleissa kävi aavistuksen pitkäksi, mutta eipähän ainakaan ollut turhan tiukka vaihto. Vasta Newcastlen päässä selvisi, ettei matkalaukkuni ollutkaan tullut samalla koneella, vaan sen sijaan oli jäänyt katselemaan Lontoon nähtävyyksiä itsekseen. Onneksi laukussa ei ollut mitään erityisen tärkeää, pari ylimääräistä t-paitaa vain ja no, tietysti kaikki luentomuistiinpanot... Noh, kiltti kuriirisetä toi laukun sitten ihan ovelle saakka muutamaa päivää myöhemmin, joten sekin hoitui varsin näppärästi.

 

Kolme esseetä vaativat tottakai paljon oheislukemista ja lähteiden tutkimiseen menikin suurin osa ajasta. Itse esseet rutistin kasaan suurinpiirtein kolmessa vuorokaudessa, mutta lähteisiin meni viikko...
Viimeiset kolme päivää ennen deadlinea asustin kirjastolla, joka oli Assessment Periodin takia auki 24/7. En ole koskaan pitänyt erityisemmin yötyöskentelystä, mutta hiljaisessa kirjastossa kaakaon ja skittlesien voimalla puoli viideltäkin aamuyöstä tekstiä syntyi ihan hyvään tahtiin. Valvominen kellon ympäri ei kyllä silti ole minun juttuni. Täytyy kyllä nostaa hattua kaikille yötyöläisille...

Perjantaina puoliltapäivin deadlinen loputtua huokaisin helpotuksesta, kun viimein sain palautettua esseet (sekä netissä että kahtena kappaleena kansliaan, kaikki lippulappuset täytettynä ja allekirjoitukset rustattuina). Hain kaupasta jäätelöä palkinnoksi ja painuin suosiolla asuntolalle nukkumaan.
Hullu homma, mutta tulipahan tehtyä.


Ja tuli sitä Newcastlessa luntakin! Monet eksoottisemmista maista tulleet vaihtarit juoksivat innoissaan pihalle tekemään lumiukkoja, mutta minä käänsin kylkeä ja jatkoin uniani. Kun nousin ylös, oli lumikin sitten jo sulanut pois...

Tyttöjen kanssa kokkailtiin vielä viimeisenä viikonloppuna vähän ruokaa yhdessä. Ja sitä oli paljon, kuten tavallista. Meillä oli paistettua riisia, kookoscurrya, kanaa, täytettyä intialaista leipää, jonka nimen jo autuaasti unohdin, paljon limsaa ja muuta juotavaa, kiinalaista pastaa (Zhengin tekemää kiinalaisittain maustettua spagettia, joka oli muuten järjettömän hyvää) ja intialaista maitovanukasmaista jälkiruokaa, johon oli käytetty riisinuudeleita. 

Hauskaa oli ja vaikka sanoin, ettei tarvitsisi, tahtoivat tytöt tulla saattamaan minut vielä bussipysäkille, Liao auttoi minut vielä ihan rautatieasemalle saakka! Tuskin olisinkaan saanut painavia isoja matkalaukkuja raahattua yksinäni halki Newcastlen. Hieman jäi harmittamaan, etten ehtinyt moikata kaikkia tuttuja, sillä kaikilla oli niin kovin kiireistä esseiden, kokeiden, demojen ja kaiken muun opiskeluun liittyvän kanssa. Noh, onneksi internet on ihmeellinen ja sen avulla on helppo pitää yhteyttä kauempanakin asuviin ystäviin. 

Heihei, Newcastle upon Tyne! Ehkä vielä joskus taas nähdään.


 

Mielestäni mikään seuraavista ei ollut aivan oman artikkelinsa arvoinen, joten päätin koota kaikki mukavasti yhteen. Luvassa siis paljon kuvia!


Vietimme eräs sunnuntai kämppäkaverini Zhengin syntymäpäivää porukalla kokkaillen. Kiinassa on tapana seurata kiinalaista kuukalenteria, jonka mukaan Zhengin syntymäpäivä olisi ollut vasta muutamaa viikkoa myöhemmin, mutta päätimme silti juhlistaa tapausta porukalla, sillä 'oikeana' päivänä osa olisi jo ehtinyt lähteä omille teilleen syyslukukauden lähestyessä loppuaan. (Ja arvatkaa kuka valitsi toukkakakun!)




Jostain syystä nimi 'Elina' onkin hämmentävän hankala (paikallisille lähinnä, vaihtarit tuntuvat osaavan sen lähes aina ongelmitta) ja olen saanut kuulla kaikenlaisia hämmentäviä versioita. Listassa yleisimmät ovat Elena, Yelena, Elana ja Eleonor (??). Näin paikallisessa Starbucksissa myös eräs kerta:



Viime viikolla yhdellä keskustan kävelykaduista järjestettiin kansainväliset joulumarkkinat. Puoteja oli monenlaisia, mutta ei kyllä ehkä yhtä monta kuin mihin olen Turussa tottunut. Valikoima tosin oli laajempi.

Paikallinen halparuokapaikka vetää puoleensa järjettömästi porukkaa, pahimman lounasruuhkan aikaan jono kiemurtelee pitkälle ulos asti. Ruoka on kyllä halpaa, mutta ei laatukaan ole kovin kummoinen. Paikka on, kuten kuvasta näkyy, kuitenkin nälkäisten opiskelijoiden suosiossa.




Joulunalusaika näkyy katukuvassa monella tavalla. Fenwickin näyteikkuna oli saanut jouluista täytettä... Jos siis Liisa ihmemaassa on jollain lailla jouluinen...?


Joulukoristeita on ripustettu kävelykaduille ja kauppojen ikkunoihin, sisällä Eldon Squaren kauppakeskuksessa joululaulut ovat raikuneet jo joulukuun alusta lähtien. Erityisesti pienten koululaisten tulkinta Petteri Punakuonosta oli kerrassaan hurmaava.